NUCCA & LUISA     tolleri & berni
 
Etusivu Nucca Luisa Muistoissa Uutisia Tulokset Kuvia Linkit


Sumun 1. viikko kotona

Otoksia Sumun 1. viikon varrelta, ikää 7 viikkoa ja risat. Sumu on osoittautunut reippaaksi pikkuberniksi ja meille tuntuukin kotiutuneen aikamoinen riiviö ja piraijan alku =)  Lelut saavat kyytiä, luita se syö kuin vanha tekijä (joskaan ei saa niistä juuri mitään irti...) ja iskee hampaansa kiinni kaikkeen mitä eteen sattuu. Rohkeus ja vauhti kasvavat päivä päivältä eikä Sumu ole ollut moksiskaan uusista asioista. Kodin ja pihan lisäksi on tutustuttu viereiseen puistoon, harjoiteltu jo vähän kaulapannan pitämistä ja hihnassa kulkemista, putsattu korvia, leikattu kynsiä,  matkustettu autolla ja opeteltu yksin jäämistä. Nuccakin on alkanut ymmärtää, että tuo pieni ja ihmeellisen hajuinen koiranalku on tainnut tulla jäädäkseen, ja kunhan se ei tunge samalle ruokakupille tai samaa luuta syömään, niin oikeastaan se on ihan kiva leikkikaveri. Sumu haastaa Nuccaa painimaan kovaäänisesti haukkuen ja tehden epämääräisiä loikkia suuntaan ja toiseen, kuka nyt sellaista voisi vastustaakaan :)
 

Ensimmäisiä kontakteja Nucan kanssa.
Sumu ei ole vielä ihan varma, mikä tyyppi
tuo oikein on...
 
Pieni ja viaton...
... vai onko sittenkään...
Poseeraus sujuu samalla rutiinilla kuin kasvattajankin luona :)
Kukkapenkissäkö? Tässä vaan makoilen...
Mitä ahtaampi, sitä parempi paikka

Antoivat tällaisen, jotta käyttäisin hampaitani vaihteeksi johonkin sallittuun

8-viikkoispäivän kunniaksi lähdimme tutustumaan terrieripoikiin. Sumu oli kovin kiinnostunut Jepestä, mutta Jeppe tykkäsi enemmän kepeistä ja palloista...
Nuorimies Remu sen sijaan oli kovinkin ihastunut pennuntuoksuiseen pikkutyttöön :) Tässä löytyi jotain yhteistä haisteltavaa